Mukailin otsikkoon vähän Kim Väisästä, koska hän on kova jätkä
(en ole lukenut kirjoja vielä, mutta tiedän, että hän on kova jätkä siitä huolimatta.)

Tiesitkö, että aktiivinen blogaaminen on yksi avaimista menestykseen. Katsoin, että milloin blogia on viimeksi päivitetty ja se näyttäisi olevan vuoden 2016 loppupuolella.

Eli hyvin menee siltä osin. Menestystä odotellessa.

Vanhoja tekstejä lukiessa ymmärtää, että aiheista mistä saarnattiin vuonna 2016, saarnataan yhä. Sisältö on kestänyt aikaa hyvin. En tiedä onko tämä hyvä vai huono asia. Jotkut perusasiat tuntuvat pysyvän samoina.

Vähäisiin päivityksiin tosin on olemassa toinenkin hyvä syy. Kun yrityksiä oli edellisen päivityksen aikaan 2, niin nyt niitä on 12. Tuskin ovat myöskään vähenemään päin.

Ihmisten määrä ympärillä on kasvanut ja onpa vuokrattu toimistokin Helsingin keskustasta.

Tässähän tuntee ihan aikuistuvansa. Melkein kuin tekisi ”oikeaa” liiketoimintaa. Huomaa myös sen, että välittää vähän vähemmän mitä muut ajattelee, joten ulosantikin alkaa olla sen mukaista.

Pahoittelen tekstin suoruutta kaikille niille, jotka ovat ammattiloukkaantujia.

Ja sitten itse aiheeseen. Ajattelin listata muutamia kerta toisensa jälkeen toistuvia kaavoja, mihin asiantuntija- ja valmennuskentällä törmää bisneksen suhteen ja miksi nämä tekevät kannattavuudesta hankalaa.

Olen itse syyllistynyt näistä varmasti jokaiseen ja en voi siksi nousta norsunluutorniin asiasta. Haluaisin tietysti olla muita parempi, mutta en oikein onnistu siinä muuten kuin valehtelemalla itselleni. Siitäkin saan itseni kiinni ennen pitkää.

Elämä on yhtä ison pettymyspullapitkon syömistä, suupala kerrallaan.

Puhutaanpa sitten hiukan valmentamisen kannattavuudesta. Suurimmalle osalle tämä bisnes ei ole mikään rahasampo.

Kerron mistä se mielestäni johtuu. Aion myös perustella mielipiteeni.

1. Tuotteiden rakentaminen jostain muusta kuin asiakkaiden tarpeesta käsin, tekee tuotekehityksestä kannattamatonta ajan tuhlausta

On toki hienoa, että osaat kaikenlaista ja sillä osaamisella voi ratkoa monenlaista ongelmaa. Ehkä jopa kollegasi ihailevat sinua. Ulkoa päin katsottuna voisi ajatella, että tuolla kaverilla menee hyvin, kun se tuossa edessä meille puhuu. Ehkä sinulla on hienoja gerbiilejä valmennuksissasi (tästä lisää kohta).

On monta eri näkökulmaa mistä voi rakentaa tuotteita. Itse suosin sitä, että valitaan tietty asiakas ja rakennetaan sille täsmällinen tuote, mikä ratkaisee siltä asiakkaalta polttavan ongelman.

Sitten siitä tuotteesta viestitään niin, että se kiinnostaa ja ettei jää epäselväksi miten se ongelma yhdessä ratkaistaan.

Miksi tykkään tehdä näin? Siksi, koska se tuntuu toimivan parhaalla todennäköisyydellä kerta toisensa jälkeen. Tottakai säännöllisin väliajoin arvaa tai tulkitsee asiakkaiden tarpeet väärin tai joku muu pohja-oletus kusee.

Tästä syystä pitää tehdä nopeita pieniriskisiä kokeiluja. Näkee sitten nopeasti miten käy. Sen sijaan, että iskee koko omaisuutensa kiinni johonkin mikä ei toimi ja jatkaa päänsä seinään hakkaamista turhaan.

Se on surullinen näky, kun on kehitetty viisi vuotta tuotetta testaamatta onko sille kysyntää. Kun on viisi vuotta askarrellut jotain, niin siihen on jo aika rakastunut. 5 vuoden jälkeen on hyvin vaikea ottaa sitä palautetta vastaan, että ”ehkä tässä ei ole potentiaalia, ihan niin paljon kuin haluaisi ja projekti kannattaisi lopettaa”.

Vaikka nopeilla testeillä säästää 5 vuoden harhareissuja, testaamiskeskeisessä lähestymistavassa on yksi vakava vika: se ei hirveästi egoa hivele.

Turpaan tulee säännöllisesti. Saa myös huomata olevansa vähän tyhmä varsin usein. Yleensä on jättänyt jonkin yksinkertaisen asian huomiotta. Tai arvaa vain väärin ja sekään ei tunnu hyvältä, kun kärsii riittävän syvistä kaikkivoipaisuusharhoista.

Olen tässä vuosien aikana laittanut kasaan varmaan yli satakunta erilaista valmennuskokonaisuutta (yksin ja yhdessä). Suuri osa ei koskaan etene ajatuksen tasolta mihinkään, koska ei vaan kannata.

Projektissa ei ole sitä paljon puhuttua järkeä.

Olen myös huomannut, että on huomattavasti helpompaa suunnitella tuotteita toisille. Silloin sorrun vähemmän kaikenlaisiin ajatusvirheisiin. Kun luo tuotetta itselleen, niin ajattelua on sekoittamassa omat toiveet, pelot, ajatusvirheet, matala-asteinen narsismi ja niin edelleen.

Siinä aika äkkiä alkaa luomaan varsin paskaa konseptia, kun jokainen psyykeen piru on kuiskuttamassa korvaan ja kertomassa, että miten kannattaisi tai ei kannattaisi tehdä.

Tuotteen tai valmennuksen toki voi rakentaa myös muista näkökulmista kuin asiakkaiden ongelmista käsin. Esimerkiksi:

”Tää olisi siistiä ja oon tästä innoissani. Kerroin kavereillekin ollessani päissään, niin neki oli ihan fiiliksissä.”

Niinkö? Ovatko ne sun kaverit ostavia asiakkaita? Olivatko ne valmiita maksamaan päästäkseen mukaan? Työnsivätkö he rahaa sinulle kouraan innostuksensa keskeltä?

Eikö? No mieti sitten vielä hetki.

”Tässä mä oon hyvä”

Hienoa, että olet. Miten se minua hyödyttää? Miten se hyödyttää asiakkaitasi, jos olisin sellainen? Jos olisin asiakkaasi, miksi antaisin sinulle rahaa siitä, että pääset olemaan hyvä jossain, jos en itse hyödy siitä mitään.

On kiva, että olet hyvä, mutta kun et voi maksaa omasta pussistasi itsellesi palkkaa ja leikkiä sen olevan liiketoimintaa. Rahojen tulisi tulla asiakkailta.

”Tällainen loistava idea tuli suihkussa”

Minullekin tulee monia loistavia ideoita joka päivä. Suurin osa niistä ei vaan läpäise sellaista ikävää seulaa kuin ”kriittinen ajattelu”, ”ihmisen ostopsykologia” tai ”excel”.

Ideoiden arvo on toteutuksessa. Moni säilöö ideoitansa kuin kultaharkkoja. Käpertyvät kellarin pimeydessä niihin ja jos joku laittaisi valot päälle, ihminen joutuisi näkemään, että käsissä on ollutkin kokoajan vain kasa jäätynyttä paskaa.

Mutta niin kauan kun valoja ei sytytetä, voi leikkiä pitelevänsä kultaharkkoa.

”Oon innostunut gerbiileistä, niin oon lisännyt näitä gerbiileitä tänne valmennukseen”

Okei, gerbiilit on ihan hyvä erilaistava tekijä, mutta muiden asioiden pitää olla kunnossa ennen kuin aletaan puhumaan niistä gerbiileistä liikaa. Osa ihmisistä pelkää gerbiilejä, eli se ei ole välttämättä pelkkä valmennustekninen plussa.

Eli jos saan suositella, tee mielummin tuote, jonka asiakkaat haluavat ostaa, koska siitä on heille hyötyä. Lisää sitten gerbiilit piristeeksi.

2. ”Negatiivisten” tunteiden välttäminen ja positiivisten tunteiden yliarvottaminen ja niihin sokea luottaminen.

En kutsuisi itseäni pessimistiksi, mutta ehkä jonkinlainen kyyninen idealisti sopisi kuvaamaan minua. Uskoni ihmisen potentiaaliin on rajaton, mutta samalla olen sitä mieltä, että sitä potentiaalia ei kyllä tulla käyttämään kuin hyvin harvojen osalta ja silloinkin vain hetkittäisinä välähdyksinä.

Jumalallinen kipinä, joka kytee jokaisessa meissä.

Harvoin.

Olen alkanut myös vähitellen hyväksymään sen, että oma optimismini ja innokkuus voi olla pysyvästi rajattu hyvin pieniin ja turvallisiin laatikkoihin. Sain elämäni alkutaipaleella niin paljon hiekkaa hammasrattaisiin, että otin niin sanotusti opikseni asiasta.

Jätän ylenpalttisen innostumisen muille.

Sen minkä fiiliksessä välillä menettää, voittaa toisaalla. Ajatteluni on usein hyvin selkeää ja neutraalia, koska välitän vähemmän. Minulla ei ole panostuksia pöydällä, koska vältän kiintymistä asioihin liikaa. Kun en ole liian innoissani jostain, minulle on sama epäonnistuuko vai onnistuuko se.

Toki toivon, että onnistuu, mutta en laske sen varaan. Tästä on bisneksessä iso hyöty. Ihmissuhteissa ei niinkään.

Ehkä joku palautuu pettymyksistä helpommin kuin minä ja ponnahtaa aina uudelleen pystyyn kuin vieteriukko. Jatkaa optimistisesti uskomista asioihin, jotka eivät koskaan tule tapahtumaan. Samalla tavalla kuin ruokaa kerjäävä koira istuu aina ruokapöydän äärellä, vaikka sille ei koskaan annettaisi pöydästä mitään.

Se vain uskoo. Ehkä tänään?

Itselläni on tapana analysoida virheitä niin kauan, että ne on kaluttu loppuun. Sitten kun ymmärrän miksi näin kävi ja mikä oma osuuteni on todennäköisesti ollut asian synnyttämisessä, luon päässäni strategian, ettei sama virhe koskaan toistuisi. Siedän virheitä sen verran, että tekisin samat virheet mieluiten vain kerran.

Hidasta märehtimistä, mutta siitä on myös hyötynsä.

Miten tämä avautuminen liittyy kannattavuuteen? Siten, että mitä enemmän on valmis sietämään epämukavuutta oikeissa paikoissa, sen helpompaa kannattavuus on.

Epämukavia asioita on esimerkiksi

• Järkevän hinnan pyytäminen omista palveluista. Sehän viittaisi johonkin sellaiseen asiaan kuin ”minullakin on oikeus syödä ja tulla arvostetuksi omassa työssäni”.
• Suoraan puhuminen asiakaspalvelutilanteessa. Asiakas on aina oikeassa vain teoriassa. Asiakas on kylläkin aina oikeutettu tiettyyn kunnioitukseen, joten idiootiksi haukkuminen ei kannata vaikka mieli tekisi. Joskus on kuitenkin sanottava ei.
• Ulos käveleminen diilistä, mitä on hinkattu pitkään, koska tajuaa, ettei se vaan tule toimimaan tai aikaa on järkevämpää käyttää muualle.
• Asiakkaiden ongelmien, ahdistuksien, pelkojen, häpeän ja muiden asioiden kanssa oleminen. Sieltä löytyy yllättävän monesti vastauksia siihen, että mille olisi tarve.
• Innostuksen keskellä kysyminen, että ”onko tässä jotain järkeä?”, ”tarvitseeko tätä kukaan oikeasti, vai tuntuuko minusta vain siltä?”.
• Palautteen ottaminen vastaan itseä fiksummilta ihmisiltä.
• Jonkin projektin tai liiketoimen alasajaminen, mikä on innostanut alun perin.
• Innostuksen syrjään laittaminen ja excelin käteen ottaminen laskeakseen esimerkiksi kannattavuutta.

Ja niin edelleen.

Joku itseäni fiksumpi on joskus todennut, että ”If you do what is easy, your life will be hard. If you do what is hard, your life will be easy”. Tätä varsin vinhaa logiikkaa noudattamalla voisi ajatella, että liiketoiminnassa on joskus tärkeää tehdä niitä vähän vittumaisia asioita.

Siksi, ettei sitten vituttaisi ihan koko ajan.

3. Yksin tekeminen on perseestä

En sano asiaa kevyesti. Tämä mielipide tulee siis ihmiseltä, joka olisi mieluiten joskus ollut täysin riippumaton kaikista muista ihmisistä. On harvoja ihmisiä joiden seurasta oikeasti nautin ja heidänkään seurastaan en jatkuvasti.

Yksin tekemisen ongelma rakentuu sellaiseen pirulliseen seikkaan, että ihminen on sosiaalinen olento ja hyvin rajallinen kyvyiltään. On olemassa ihmisiä, jotka ovat aivan järkyttävän hyviä jossain tai useissakin asioissa. Mutta suurin osa meistä on varsin tavallisia pulliaisia. On asioita, joissa olemme ihan hyviä ja asioita, joissa olemme niin huonoja, ettemme edes kehtaa puhua asiasta.

Tästä syystä olisi hyvä, että paikalla on joukko ihmisiä, joista jokainen pääsee pelaamaan sillä alueella, missä on vahvoilla. Näin saadaan muodostettua varsin tehokas koneisto, joka rullaa vauhdilla eteenpäin.

Jos yrittää tehdä kaiken yksin ja yrittää olla kaikessa hyvä, siitä seuraa yleensä jotain seuraavista:

• Tekee toimenpiteitä, joiden tekeminen on vastenmielistä ja johon menee liikaa aikaa. Eikä itseä saa pitämään niistä asioista, vaikka kuinka yrittäisi (esimerkiksi kirjanpito).
• Omat vahvuudet ovat selkeästi jossain. Esimerkiksi ihmisten kanssa oleminen on helppoa, hauskaa, innostavaa ja excelin pyörittäminen taas ei. Tai toisinpäin. Molempia olisi silti hyvä tehdä.
• Kun ei pääse pelaamaan omilla vahvuuksilla, päätyy tekemään vähän kaikenlaista sälää, sen sijaan, että painaisi omalla vahvuusalueella maksiminopeudella eteenpäin.
• Palautteen puute. Koskaan ei ole täysin varma onko asia hyvä vai ei. Epävarmuus jäytää, kun ei koskaan saa sitä toista mielipidettä tai palautetta omalle tekemiselle. Tai jos saa, sen saa ihmiseltä, jonka mielipiteellä ei ole asiassa mitään arvoa. On toki kiva jos naapurin Riitan mielestä asia on ”ihan jees” tai ”toimii varmasti”.
• Kun tulee se hetki, että just nyt ei oikein oma fiilis tai usko riitä, niin on joku jolle sanoa asiasta. Tiedätkö, ”tänään on vähän liian maanantai”.
• Aikaa tuhlaantuu turhaan paskaan. Kukaan ei ole sanomassa, että tiedätkö, kannattaisi ennemmin tehdä tätä ja lopettaa tuo.
• Luulee säästävänsä rahaa, kun tekee kaikki turhimmatkin hommat itse, koska siinä säästää 20€ / tunti. Vaikka voisi asiakkaan tykönä laskuttaa 700€ / tunti ja antaa vähemmän tärkeät hommat tehtäväksi jollekin toiselle ja tehdä voittoa sen 680€ samassa ajassa.

Mikä oikein toteutetussa yhteistyössä on se taikavoima? (Painotan sanaa oikein toteutettu, koska väärin toteutettuna se on kyllä enemmän hidaste)

• Erilaiset ihmiset: Jokainen pääsee toimimaan riittävän paljon omalla vahvuusalueellaan ja hommat etenee. Joku katsos nauttii niiden asioiden tekemisestä, joita sinä vihaat.
• Hyvä tiimi on palkintojärjestelmä itsessään. Hyvällä porukalla paskakin reissu on hyvä reissu. Eli ei haittaa vaikka välillä tulee lunta tupaan projekteissa, kun on oikea jengi paikalla.
• Pääsee elämään todeksi sellaista paradoksia kuin ”voin tehdä sitä missä olen hyvä, nauttia siitä ja saada jopa rahaakin kouraan”.
• Voi tehdä huomattavasti enemmän rahaa. Huomattavasti. Liiketoiminta on niin monimutkainen projekti, että jos siinä pitää hoitaa kaikki itse, niin hitaaksi käy.

Se, että voi siirtyä yhteistyöhön omavoimaisuuden harhasta, on vaatinut itseltäni sellaista asiaa kuin nöyryys. Pitää pyytää apua. Pitää sanoa, että tätä en osaa enkä mielelläni edes opettelisi. Pitää jakaa osuuksia projektista. Pitää kertoa missä on epävarma ja mitä ei tiedä.

Ja sitten pitää myös alkaa nähdä, että helvetti soikoon: tässähän minä olen hyvä. Tai ainakin muut on niin paskoja, että se tekee minusta edes välttävästi pätevän hoitamaan tätä hommaa.

Hyvin toteutettu tiimityö on oman rajallisuutensa jatkuvaa myöntämistä ja sanoittamista ääneen. Se on myös sen huomaamista, että tässä asiassa minä olen vahvoilla ja minun tulisi myös tuoda se ilmi, ettei joku muu ***tanan tunari päädy tekemään asiaa väärin.

Yhteenveto

Jos tämä tekstihirviö pitää vetää yhteen, niin tässä olisi ydinasiat:

1. Rakenna tuotteita mitä ihmiset haluavat ostaa (tämä muuten voi olla eri asia kuin se, että mitä ihmiset oikeasti tarvitsevat, mutta se on toisen blogitekstin aihe).

2. Älä välttele ikäviä asioita, vaan yritä katsoa niitä suoraan silmiin mahdollisuuksien mukaan. Äläkä pidä innostumista merkkinä siitä, että joku liiketoiminta olisi järkevää.

3. Ala rakentamaan tiimiä heti kun se on mahdollista. Hanki ympärillesi ihmisiä, joilla on täydentävää osaamista.

Siinä se.

Rakkaudella seuraavaan kertaan.

Timo Hyväri