Jos sinulla on asiantuntijaosaamista, jonka avulla voit auttaa ihmisiä tai yrityksiä, me autamme sinua rakentamaan kannattavan liiketoiminnan osaamisesi ympärille.

Autamme asiantuntijoita rakentamaan kannattavan liiketoiminnan osaamisen ympärille

Huomasimme jo vuonna 2014 mielenkiintoisen kaavan asiantuntijoiden ja valmentajien yritystoiminnassa. Osaamista on ja sille osaamiselle on asiakkailla tarve, mutta jostain syystä hommat polkevat paikoillaan.

Palvelut eivät kannata tai kannattavat heikosti. Asiakkaat eivät osta. Taloudellisesti on ahdasta. Ahdistaa ja stressaa, eikä ole tietoa mistä päästä asiaa alkaisi korjaamaan.

Siispä aloimme auttamaan asiantuntijoita heidän liiketoiminnassaan valmennuksen ja konsultoinnin kautta. Osalle se auttoi, osalle se ei oikein auttanut. Asiat, joita yritimme opettaa eivät aina menneet käytäntöön. Tai jos menivät, toteutuksen puolella oli puutteita.

Tämä on tietysti ymmärrettävää siinä valossa, että liiketoiminta ja varsinkin myynti on oma asiantuntijuutensa alue.

Kun huomasimme valmennustoiminnan olevan tuloksiltaan vaihtelevaa, aloimme toteuttamaan asiakkaillemme myyntikampanjoita ja rakentamaan heille tuotteita. Eli tekemään asioita asiakkaidemme puolesta.

Tämä tuotti jo huomattavasti parempia tuloksia. Tässä oli vain se ongelma, ettei toiminta ollut meidän näkökulmastamme parasta mahdollista ajankäyttöä: rakensimme asiakkaalle toimivan kokonaisuuden ja sen jälkeen emme hyötyneet itse rakennetusta liiketoiminnasta mitään, vaikka siinä olisi ollut potentiaalia vuosikausiksi.

Näiden välivaiheiden kautta olemme päätyneet siihen toimintamalliin, jossa olemme nyt. Rakennamme liiketoimintaa yhdessä asiantuntijan kanssa. Me tulemme asiantuntijan rinnalle täysivertaiseksi kumppaniksi hoitamaan kokonaisuutta, jolloin asiantuntija saa keskittyä olemaan asiantuntija.

MISSÄ ASIOISSA ME AUTAMME?

  • Kannattavien tuotteiden suunnittelu ja rakentaminen
  • Tuotteiden hinnoittelu niin, että katetta jää
  • Myynnin tekeminen niin, että se on järkevää ja tehokasta
  • Asiakaspalvelun organisointi tarvittaessa
  • Verkkovalmennusten suunnittelu yhdessä asiantuntijan kanssa
  • Verkkovalmennusten myyminen ja tekninen toteutus
  • Nettisivujen rakentaminen, ylläpito ja toteuttaminen (emme myy pelkkiä nettisivuja, mutta jos teemme yhteistyötä, niin rakennamme sinulle sivut valmiiksi)
  • Autamme kokonaiskuvan pitämisessä hallussa. Varsinkin yksin tehdessä on helppo sokeutua sen suhteen, mihin aikaa kannattaa käyttää. Homma menee helposti heilumiseksi asioiden parissa, joilla ei ole sen suurempaa merkitystä. Me autamme pitämään fokusta liiketoiminnassa ja kasvattamaan sitä kannattavasti.

MITEN ALOITAT YHTEISTYÖN KANSSAMME?

Ensin haluamme jutella kanssasi siitä, millainen liiketoimintasi ja osaamisesi on ja onko sitä järkeä lähteä kehittämään.

Tämän jälkeen siirrymme mahdollisimman nopeasti ensimmäiseen kokeiluun. Yleensä se tarkoittaa sitä, että rakennamme osaamisestasi verkkovalmennuksen. Verkkovalmennus laitetaan myyntikuntoon ja testaamme ostavatko ihmiset valmennustasi. Jos ostavat, niin valmennus rakennetaan valmiiksi ja laitetaan toteutukseen.

Jos kokeilu onnistuu ja potentiaali on olemassa, lähdemme tekemään kanssasi aktiivisempaa yhteistyötä ja rakentamaan liiketoimintaa.

Jos sinulla on osakeyhtiö, ostamme siitä osuuden (tyypillisesti 50%) ja jos ei ole, niin perustamme osakeyhtiön kanssasi. Tämän jälkeen jatkamme liiketoiminnan kehittämistä mahdollisimman kannattavasti.

Sinulle asiantuntijana varmistetaan sovittu palkka ja otamme omasta työstämme myös kuukausittaisen korvauksen. Vuoden lopuksi voitot jaetaan osakkaiden kesken.

Entä jos et halua ryhtyä kumppaniksi, vaan tarvitset vain vähän vinkkiä siitä, mitä kannattaa tehdä seuraavaksi ja varmistuksen onko suunnittelemassasi myyntikampanjassa järkeä? 

Meiltä voit ostaa myös konsultointia, jos sellaiselle on tarve. Laskutamme konsultoinnista 250€ + alv 24% / tunti. Tunnissa pystymme selkeyttämään asioita hyvin paljon.

Muutaman tunnin investointi konsultointiimme voi säästää kuukausikaupalla sinun aikaasi, kun huono päätös jää tekemättä. Tai säästät kymmeniä tuhansia euroja rahaa, kun oma aikasi tulee käytettyä fiksummin. Älä siis tuhlaa enää omaa ajankäyttöäsi ja tee samoja virheitä, joita muut ovat jo tehneet aiemmin. 

OTA YHTEYTTÄ

OTA YHTEYTTÄ

Lähetä viestiä Timolle osoitteeseen timo@valmentaja-akatemia.fi tai soita numeroon 044 085 0703.

Lähetä viestiä Joonalle osoitteeseen joona@valmentaja-akatemia.fi tai soita numeroon 050 368 3043.

ILMAINEN KURSSI: NÄIN TÄYTÄT KALENTERISI VIIKOSSA MAKSAVILLA ASIAKKAILLA

Paina nappia ja lähetän sinulle tämän täysin ilmaisen 3-osaisen kurssin, joka opettaa sinulle kuinka täytät kalenterin asiakkailla. Saat ensimmäisen osan heti ja seuraavat osat tulevan viikon aikana.

KYLLÄ, HALUAN KURSSIN!

JÄTÄ NIMESI JA SÄHKÖPOSTIOSOITTEESI ALLE

TURVALLISUUS: Tietosi on 100% turvassa