Tässä kirjoituksessa käyn läpi Facebook – mainonnan vaihe vaiheelta läpi niin, että voit ryhtyä itse tekemään mainontaa ja hankkimaan asiakkaita äärimmäisen halvalla.
Kun kirjoitan tätä kirjoitusta, olen käyttänyt viimeisen viikon aikana Facebook – mainoksiin noin 6000 euroa. Ehkä ihmettelet, että miksi ihmeessä? Koska laittamalla 6000 euroa mainoksiin, olen tehnyt 20 000 euroa myyntiä.
Seuraava kysymys kuuluu, että olisko tätä myyntiä tullut ilman mainoksia? Ei olisi. Jos en olisi laittanut tuota 6000 euroa mainoksiin, myyntiä olisi ollut todennäköisesti muutamia satoja euroja enintään.
Jatketaan. Oliko iso riski laittaa 6000 euroa palamaan mainoksiin? Ei. En ottanut lähes mitään riskiä.
Mutta, miten se on mahdollista, jos rahaa meni tuhansia euroja? Koska pystyin seuraamaan jatkuvasti kuinka paljon myyntiä tulee suhteessa mainoksiin käytettyyn rahaan. Mainokset tuottivat koko ajan enemmän kuin niihin meni.
Alussa huonommin ja loppua kohden tulot suhteessa kuluihin nousivat hyvää tahtia. Kerron kohta miksi.
Joko olet kiinnostunut? Hyvä. Lue sitten eteenpäin.
Kirjoitan tätä tekstiä kahdesta syystä. Ensimmäinen syy on se, että Facebook on erinomainen tapa löytää itselleen (äärimmäisen halvalla) asiakkaita ja siitä huolimatta hyvin harva valmentaja hyödyntää sitä mahdollisuutta. Ja tätä mahdollisuutta voi hyödyntää pienelläkin budjetilla, ilman suurta korporaatiota ja markkinointiyksikköä. Kuka tahansa voi ottaa osansa pelkän läppärin ja nettiyhteyden avulla.
Toinen syy on se, että liian harva valmentaja on valmis käyttämään rahaa mainontaan ja markkinointiin. Liian harva valmentaja edes budjetoi mitään markkinointiin. Minusta tämä on huono asia.
On olemassa hyviä tapoja hankkia asiakkaita ilmaiseksi, kuten hakukoneoptimointi, mutta yrittäjinä on järkevää sekä tärkeää hyödyntää kaikki mahdollisuudet. Sen lisäksi mainonta on (hyvin usein) monta kertaa nopeampi tapa kuin blogaaminen, hakukoneoptimointi tai sosiaalisen median kanssa leikkiminen.
Mitä Facebook – mainokset ovat ja miksi sinun pitäisi välittää niistä
Kaikki tietävät Facebookin. Tuo sosiaalisen median alusta on ottanut haltuun meidät (lähes) kaikki. No todellisuudessa vain hieman alle puolet. Tällä hetkellä Facebookin kautta tavoittaa 2,5 miljoonaa suomalaista.
Mikä merkittävämpää, puolet suomalaisista on valmiita jakamaan Facebookilla paljon tietoa itsestään. Vaikka kukaan ei sinne syöttäisi vapaaehtoisia omia tietojaan niin Facebook pystyy seuraamaan tykkäyksiäsi, klikkauksiasi, ystäviäsi ja heidän käyttäytymistään. Mitä tästä kaikesta seuraa?
Se, että he tietävät hitosti meistä. Ja se tietysti auttaa meitä, kun haluamme mainostaa potentiaalisilla asiakkaillemme. Tässä alla olevassa kuvassa näet punaisilla ympyröillä erilaisia mainoksia, joita Facebook näyttää meille.
Näiden kuvassa näkyvien mainosten lisäksi mainoksia voi kohdistaa nykyisin myös Instagramiin (jonka Facebook omistaa) sekä Facebookin Audience Networkissä. Se on käytännössä mainosverkko, joka ulottuu mm. erilaisiin mobiilisovelluksiin.
Me mainostajina voimme itse päättää hyvin tarkasti kenelle haluamme näyttää mainoksia. Mainoksia voi kohdistaa helposti sijainnin perusteella. Niitä voi kohdistaa iän ja sukupuolen tai puhutun kielen perusteella.
Mainoksia voi kohdistaa myös ihmisten erilaisten kiinnostusten, demografisten tietojen tai käyttäytymisen mukaan.
4 tapaa käyttää Facebook – mainoksia
Tässä 4 tapaa käyttää mainoksia. Nämä ovat tapoja, joita me olemme Timon kanssa käyttäneet onnistuneesti itsellämme ja asiakkaillamme.
1. Kasvata sähköpostilistaa
Sähköpostilistan kasvattaminen on yksi arvokkaimmista markkinointiponnistuksista, joita voi tehdä. Käytännössä saat yhden napin painalluksen päähän valmiin satojen tai tuhansien potentiaalisten asiakkaiden massan. Ja voit tavoittaa sen koska vain lähettämällä viestiä.
Tästä syystä suurin osa menestyvistä valmentajista sanoo suurimmaksi alkuvaiheen virheekseen sen, että ei kerännyt listaa aikaisemmin. Ja Facebook – mainokset yhdistettynä johonkin ilmaiseen resurssiin, kuten ilmaiseen sähköpostikurssiin, on toimiva tapa kerätä omaa listaa. Tässä yksi mainos, jota olemme käyttäneet.
2. Ohjaa ihmisiä lukemaan blogipostauksia
Blogikirjoitusten tekeminen on kovaa työtä ja hyvät kirjoitukset vaativat usein tuntien työn. Omalla kohdalla 2000 – 3000 sanan kirjoittaminen blogitekstin muotoon kuvineen vie usein yhden työpäivän. Siksi on tärkeää, että se kirjoitus tavoittaa mahdollisimman paljon ihmisiä.
Facebook – mainokset ovat helppo tapa levittää omia kirjoituksia eteenpäin. Varsinkin sen jälkeen, kun Facebook päätti päivittää sivujen algoritmeja niin, että jokainen päivitys tavoittaa keskimäärin vain 10 % sivun tykkääjistä. Jos sinulla on tuhat tykkääjää niin näistä 100 näkee päivityksesi (ellei päivitys saa paljon tykkäyksiä ja jakoja). Loput 900 eivät näe sitä, ellet ole valmis maksamaan siitä.
Toki tuntuu tyhmältä maksaa jostain, mikä oli aikaisemmin ilmaista. Mutta asiaa pitää miettiä myös toiselta kannalta. Jos voi tavoittaa 10, 20 tai 100 euron hinnalla satoja tai tuhansia lukijoita enemmän niin eikö se ole monen tunnin kirjoitustyön arvoista. Minusta on.
Tässä yksi mainos (sivun päivitys) blogikirjoitukselle, jonka Timo on kirjoittanut.
3. Myy valmennuksia
Facebook – mainoksilla voi ohjata asiakkaita suoraan myyntisivulle.
Pieniä rajoituksia tässä kuitenkin on. Valmennuksen pitää olla hyvin tuotteistettu. Hinnan pitää olla sellainen, että asiakkaat uskaltavat ostaa mainosten perusteella. Käytännössä toimiva hinta on enintään joitain satoja euroja.
Kirjoitan tästä prosessista enemmän casestudyssa, jonka julkaisen pian. Sanon nyt sen verran, että ole valmis testaamaan erilaisia mainoksia ja päivittämään myyntisivua palautteen ja testien perusteella. Ensimmäisellä kerralla esittelytekstit ja mainokset ovat vain arvausta. Kun sivulle ryhtyy virtaamaan asiakkaita, alkaa samaan palautetta. Ja sen pohjalta voi kehittää myyntiä toimivammaksi.
Tässä yksi mainos, jolla olemme myyneet verkkokurssia suoraan mainoksien avulla.
Tässä yhden Timon henkilökohtaisen asiakkaan saamia tuloksia Facebook-mainoksilla.
“Moi,
Tässä ytimekkäästi palaute siitä mitä hain ja olen saanut.
Tavoitteena oli breikata digipuolen tuotteiden myynnissä ja markkinoinnissa. Suomeksi sanottuna tehdä tuohta ja laajentaa yrityksen liiketoimintaa tälle sektorille. Ei mitään nappikauppaa vaan isommin ja kustannustehokkaasti.
Palikat tähän oli omasta takaa melko valmiina, mutta hommaa en ollut saanut kuitenkaan itse pelittämään kunnolla.
Aloitettiin Timon kanssa projekti 19.4.2016 ja ensimmäinen digituote meni ulos jo pari päivää tämän jälkeen. Kauppaa alkoi tämän jälkeen tulemaan aika mukavaan tahtiin.
Töitä asioiden oppimiseen on tullut tehtyä ja opittua kantapään kautta tiettyjä juttuja, mutta kyllähän tämä homma otti tuulta purjeisiin aika nopeasti. Alla olevat lukemat ehkä kertoo asiasta tarkemmin.
Timon projektista pyytämä summa oli kohtuullisen iso 6-7 tonnia. Se kuitenkin tuli takaisin korkojen kera jo ensimmäisen 2 viikon aikana.
Iso käsi ja kiitos! Homma jatkuu”
Lukemia 19.4-17.8:
Mainosbudjetti Liikevaihto Voitto
Huhtikuu 413,01 € 7 216,84 €
Toukokuu 7 824,83 € 22 432,73 €
Kesäkuu 346,73 € 12 456,53 €
Heinäkuu 2 462,59 € 43 940,79 €
Elokuu 1 650,18 € 17 530€
12 697,34 € 103 576,89 € 90 879,55€
4. Hanki osallistujia webinaariin
Neljäs vaihtoehto on mainostaa ihmisille webinaaria ja kerätä osallistujia sillä tavalla. Webinaariin pätee samat asiat kuin blogikirjoituksiin. Jos käytät paljon aikaa ja energiaa hyvän esityksen tekemiseen niin miksi et käyttäisi rahaa osallistujien saamiseen.
Tässä yksi mainos, jolla olemme mainostaneet webinaaria.
BONUS: Voiko B2B – tai julkisen puolen kauppaa ja liidejä kerätä Facebookista?
Kyllä voi. Samalla tavalla organisaatioissa työskentelee ihmisiä, ketkä käyttävät Facebookia. Mainoksia voi kohdistaa ammatin tai työnimikkeen mukaan.
Miksi FB – mainokset ovat potentiaalinen kultakaivos (miksi ne ovat niin tehokkaita, että haluan kirjoittaa siitä 2000 sanaa sinulle)
Listaan tässä vielä ne TÄRKEIMMÄT pointit miksi Facebook – mainokset ovat mielestäni tällä hetkellä kultakaivos valmentajille. Eli todella tehokas ja edullinen tapa löytää itselle asiakkaita. Osa näistä asioista on jo tullut ilmi, mutta paljastan tässä muutaman uuden asian, joita et välttämättä vielä tiedä.
1. Facebook – mainoksia voi kohdistaa äärimmäisen hyvin, koska se saa käyttäjistään jatkuvasti niin paljon tietoa. Se on todella arvokasta meille valmentajille, koska haluamme ensisijassa kohdistaa mainoksia erilaisten kiinnostusten perusteella.
2. Tavoitat Facebookista 2,5 miljoonaa suomalaista. Se tarjoaa uniikin mahdollisuuden löytää potentiaaliset asiakkaasi.
3. Voit aloittaa pienellä budjetilla. Et joudu sitoutumaan monien satojen eurojen mainoksiin, joiden toimivuutta et voi tietää. Facebookissa voit laittaa alkuun vaikka 20 euroa mainoksiin ja katso mitä syntyy.
4. Voit testata helposti ja nopeasti eri kohderyhmiä ja mainoksia. Voit itse pienellä työllä (näytän myöhemmin kuinka) muuttaa, lisätä tai vaihtaa täysin mainoksia ja kohderyhmiä, joille mainostat. Tämä on varsin helppoa verrattuna tilattuun mainoskampanjaan, jossa joudut tekemään asioita välikäsien kautta.
5. Facebookilla on pikseli, jonka avulla näet kuinka mainoksesi toimivat. Tämä pikseli on käytännössä koodi, joka laitetaan nettisivuillesi. Sen avulla Facebook voi seurata ihmisiä, jotka käyvät sivulla ja ovat myös Facebookissa.
Pikselin avulla voi kohdistaa mainoksesi esimerkiksi vain ihmisille, ketkä ovat käyneet sivuillasi viimeisen 180 päivän aikana. Todennäköisesti he ovat sinusta ja valmennuksistasi kiinnostuneita, koska ovat käyneet sivuillasi. Tai sitten voi kohdistaa yhdellä tietyllä sivulla tai yhdessä tietyssä blogitekstissä käyneille ihmisille. Sekin on mahdollista.
Voit myös tehdä mainoksia esimerkiksi myyntisivulla käyneille ihmisille, ketkä eivät kuitenkaan koskaan päätyneet ostamaan. Tällä tavalla voit tarjota heille lisäinsentiiviä mainoksesssa, kuten alennusta.
6. Voit tehdä konversiomainoksia eli mainoksia, jotka tähtäävät siihen, että asiakas näkee mainoksesi, klikkaa sivuillesi ja päätyy tekemään oston tai vaikka uutiskirjeen tilauksen. Samalla Facebook optimoi kohderyhmää, jolle se näyttää näitä mainoksia. Näet joka hetki paljonko jokainen uutiskirjeen tilaus tai myynnin saaminen on maksanut sinulle.
7. Pystyt mittaamaan paljon erilaisia asioita. Facebook tarjoaa käyttöösi paljon erilaista tietoa, miten ihmiset reagoivat mainoksiisi. Tämä helpottaa huomattavasti kehittämään parempia mainoksia ja sitä kautta sinua tekemään enemmän tulosta.
5 asiaa mitä tarvitset aloittaaksesi Facebook – mainonnan
Tässä on 5 asiaa, jotka tulevat tarvitsemaan voidaksesi aloittaa mainonnan Facebookissa.
- Facebook mainostilin. Klikkaa tuota linkkiä ja pääset sivulle, josta voit perustaa mainostilin. Se on helppoa. Täytät vain yrityksesi tiedot. Näytän myöhemmin kuinka teet tämän vaihe vaiheelta, jos et nyt halua mennä kokeilemaan.
- Oman Facebook – sivun yrityksellesi tai itsellesi. Jos toimit yksin, käytä mieluummin omaa nimeäsi kuin yrityksen nimeä. Ihmiset kuitenkin tunnistavat sinut, eivät laskutusosoittettasi.
- Mainosbudjetin. Mainoksiin kannattaa varata reilusti rahaa. Varsinkin, jos olet myymässä suoraan jotain valmennusta. Silloin alussa rahaa saattaa mennä enemmän testaamiseen. Jos haluat vain levittää blogipostauksiasi niin silloin on hyvä päättää suoraan joku könttäsumma (esim. 50€) per postaus, jonka varaat jokaiselle kirjoitukselle.
- Maksukortin tilille, josta Facebook veloittaa rahat. Tämä on helpoin ja nopein vaihtoehto. Nykyisin tosin on mahdollista käyttää myös verkkopankkia. Myös Paypal – tili on mahdollinen, mutta se voi aiheuttaa turhia kustannuksia kirjanpitäjän kanssa.
- Omat nettisivut, minne ohjaat ihmiset mainoksilla.
Haluatko saada ilmaisen videokurssin: “Facebook – mainonta vaihe vaiheelta”?
Näin perustat mainostilin
Okei, sitten on aika perustaa sinulle mainostili. Voit perustaa tilin ja olla tekemättä mainoksia koskaan. Et siis sitoudu mihinkään, vaikka sinulla olisi mainostili. Ja tilin perustaminen on tosiaan täysin ilmaista.
Jos sinulla on jo oma Facebook – tili niin perustaminen on helppoa. Voit perustaa sen samoilla tunnuksilla. Älä hätäile, voit pitää helposti oman tilisi ja yrityksesi mainostilin erillään.
1. Mene osoitteeseen facebook.com/business
Klikkaa kohtaa “Luo mainos”.
2. Kirjaudu sisään Facebookin tai rekisteröidy.
Täytä sähköpostiosoitteesi ja salasanasi. Klikkaa lopuksi “Kirjaudu sisään”.
Sinulle todennäköisesti aukeaa alla olevan kuvan mukainen näkymä. Tässä vaiheessa ei vielä luoda mainoksia vaan tutustutaan mainostiliin. Pääset tästä kohdasta ohi klikkaamalla nappia “Sulje” sivun vasemmasta alakulmasta.
4. Mainostilin asetusvalikko.
Täytetään seuravaksi mainostilisi asetukset. Käytännössä tämä tarkoittaa yrityksesi tietojen täyttämistä sekä mainosten maksutavan valitsemista.
Avaa valikko sivun ylälaidasta kuvan kohdasta 1. Avaa valikkoa lisää painamalla kuvan kohdasta 2. Mene sen jälkeen kuvan kohtaan 3 eli mainostilin asetuksiin
5. Mainostilin asetuksien muokkaaminen.
Näin, nyt voidaan laittaa mainostilisi asetukset kuntoon. Vaihda aluksi valuutta ja aikavyöhyke kuntoon. Jos käytät yritystäsi mainontaan niin syötä yrityksesi nimi. Anna yrityksesi osoite ja lopuksi syötä y-tunnus (se tulee muodossa FI12345678 eli ilman väliviivaa). Ja lopuksi tallenna asetukset.
6. Laskutus ja maksutavat
Seuraavaksi lisätään maksutapa. Se löytyy kohdan 4 kuvasta: “Laskutus ja maksutavat”. Täällä klikkaat “Lisää maksutapa”.
7. Maksukortin syöttäminen
Ja sitten pääset syöttämään maksutavan. Uudella tilillä Facebook ei välttämättä anna tilisiirtoa vaihtoehdoksi. Sen takia suosittelen pankkikortin käyttämistä maksutapana. Facebook veloittaa kortilta käytetyn rahan säännöllisesti.
Hyvä. Nyt mainostilisi on käyttövalmis. Eli voit ryhtyä tekemään mainoskampanjoita ja mainoksia. Helppoa vai mitä?
Facebook – pikseli: Näin saat mainokset seuraamaan nettisivusi kävijöitä
Mainitsin jo aikaisemmin pikselistä lyhyesti. Se on käytännössä työkalu, jonka avulla Facebook (ja sinä) pystyy seuraamaan kuinka mainoksien kautta sivuillesi tulevat ihmiset käyttäytyvät. Sen avulla Facebook voi myös seurata ylipäätänsä ihmisiä, ketkä käyvät sivuillasi.
No mitä hyötyä tästä on? Tietenkin se, että voit parantaa mainoksia helpommin eli tehdä niistä tehokkaampia. Toiseksi tiedät, että kuinka tehokkaita ne ovat. Toimivatko ihmiset niin kuin haluaisit heidän toimivan eli ostavatko he sinulta.
Kolmas etu on se, että voi kohdistaa mainoksiasi esimerkiksi pelkästään blogissasi käyneille ihmisille, koska pikselin avulla voi kerätä heidät kohderyhmäksi.
Täytyy vielä sanoa, että pikseli ei ole pakollinen. Mutta siitä on paljon hyötyä ja sen asentaminen on helppoa. Samalla tavalla kuin asentaisit Google Analyticsin, saat myös FB pikselin käyttöösi. Lisäät vain pätkän koodia sivuillesi.
1. Pikselivalikko
Ensimmäinen vaihe on luoda pikseli. Eli suuntaa pikselivalikkoon.
2. Luo pikseli
Valikossa pääset luomaan itsellesi pikselin. Aikaisemmin pikseleitä luotiin useampi. Nyt Facebook antaa yhden universaalin pikselin. Luo pikseli, anna sille nimi ja julkaise se.
3. Pikselin lisääminen sivuillesi
Seuraavaksi se pitää lisätä sivuillesi. Kopioi pikselikoodi ja lisää se samaan paikkaan, missä Google Analyticsin koodi on. Jos et osaa tehdä tätä itse, pyydä sivujesi ylläpitäjää tekemään se. Tämän on alle minuutin työ.
Hyvä, nyt kaikki on valmis. Mennään eteenpäin ja ryhdytään tekemään ensimmäistä kampanjaa ja mainosta.
Kuinka teet Facebook – kampanjan ja – mainoksen
Ennen kuin aloitetaan, haluan sanoa, että tämä on yksi tapa tehdä mainos. Ja paras tapa oppia tekemään erilaisia mainoksia, erilaisilla kohdistamisilla, on vain kokeilla niitä käytännössä ja katsoa mikä toimii parhaiten. Samaa teemme mekin jatkuvasti.
Aloitetaan luomaan ensimmäinen mainoskampanja, valitaan kohderyhmä ja luodaan mainos.
1. Mene mainosten hallintaan
Palaa takaisin mainosten hallintaan.
2. Luo kampanja
Klikkaa “Luo kampanja”.
3. Valitse tavoitteesi
Tämän jälkeen pitää tehdä ensimmäinen valinta. Helpointa on valita “Lähetä ihmisiä sivustollesi”. Tällä tavalla luot mainoksen/mainoksia ja ohjaat heidät suoraan sivullesi. Valitaan se.
4. Nimeä kampanja
Seuraavaksi anna kampanjallesi nimi. Ja lopuksi klikkaa “Luo mainostili”.
5. Kohderyhmän määrittely
Sitten päästään itse asiaan. Valitaan mainokselle kohderyhmä. Määrittele ensin sijainti. Sitten ikäjakauma, sukupuoli ja puhuttu kieli. Näin saadaan perus asetukset kuntoon.
Tässä tapauksessa haluan, että mainoksia näytetään koko Suomen alueella. Ne kohdistetaan 18 – 35 naisille, ketkä puhuvat Suomea.
6. Määrittele kiinnostukset
Seuraavaksi valitaan asiakkaiden kiinnostuksen kohteet. Klikkaa kohtaa “Selaa” niin löydät valikon valmiista kohdennusvaihtoehdoista. Tai voit itse naputella jonkun ehdotuksen. Lopussa pitää vain varmistaa, että kohderyhmän koko on tarpeeksi suuri, että mainoksia kannattaa näyttää.
Pitää muistaa, että jos kohderyhmä on 10 000 ihmistä niin näistä pieni osa näkee samana päivänä mainoksesi. Tämä johtuu pelkästään siitä, että mainostajia on melko paljon ja todennäköisesti moni muu haluaa näyttää tälle ryhmälle mainoksia. Ja kaikki 10000 ihmisestä ei ole samaan aikaan Facebookissa.
Tälle kohderyhmälle valitsin kiinnostuksen kohteeksi ravitsemuksen.
7. Valitse mainoksen sijoittelu
Seuraava valitaan mainoksen sijoittelu. Sijoittelu tarkoittaa paikkaa, missä mainosta näytetään. Itse Facebookissa mainokset näkyvät sekä uutisvirrassa, että oikeassa sivupalkissa. Sen lisäksi mainoksia voi näyttää myös Instagramissa ja Audience Networkissä. Voit lisäksi valita haluatko näyttää mainoksia pelkästään tietokoneille tai puhelimille vai molemmille.
Jatkuvasti kasvavissa määrin ihmiset käyttävä Facebookia puhelimen kautta. Varsinkin nuorilla kohderyhmillä klikkauksista jopa 70-80% voi tulla puhelimista. Tietysti tähän vaikuttaa se onko päällä Instagram ja Audience Network, jotka ovat mobiilivetoisia.
Tähän mainokseen valitsin sijoitteluksi kaikki laitteet (eli mobiilin ja tietokoneet). Lisäksi mainos näkyy vain FB:n uutisvirrassa eli en halua pientä oikean sivupalkin mainosta tai Instagram tai Audience Networkiä mukaan.
8. Mainosten budjetti
Sitten määritellään mainokselle budjetti. Mainokselle voi määrittää tarkasti ajat milloin mainos näkyy ja millä aikavälillä sitä näytetään. Itse kuitenkin suosin manuaalisempaa lähestymistapaa ja huolehdin itse milloin mainokset laitetaan päälle ja suljetaan.
Tähän mainokseen annoin päivittäisen budjetin, joka on 200 € ja mainosta näytetään jatkuvalla syötöllä kunnes sen keskeytän. Sinä voi valita pienemmän budjetin, sellaisen mikä sopii sinulle.
Lisäksi määrittelin, että Facebook saa automaattisesti määrittää tarjouksen, jonka minä maksan klikkauksesta.
9. Kohderyhmän yhteenveto
Oikeasta laidasta näet miltä kohderyhmäsi näyttää. Minulla lopputuloksena oli 230 000 ihmistä. Näistä tavoittaisin 200 euron budjetilla 8500 – 22000 ihmistä. Tämä ei vielä tarkoita, että niin moni klikkaisi vaan, että tuo määrä ihmisiä näkisi mainoksen. Seuraavaksi suunnitellaan itse mainos, joka lopulta määrittelee sen kuinka moni klikkaa.
10. Mainoksen kuva
Sitten itse mainokseen. Ensimmäinen vaihe on valita millaista mainosta haluaa näyttää. Itse suosin pelkästään yhden kuvan mainoksia. Ja suosittelen aloittamaan niillä. Kun saat tuntumaa, että millaiset kuvat toimivat, voit kokeilla karusellia tai diaesitystä ja sitten videoita.
Kuvan lisäksi sinun pitää valita, että mitä Facebook-sivua käytät mainostamiseen. Jos sinulla ei ole vielä sivua niin luo sellainen. Ei haittaa vaikka siellä ei olisi tykkääjiä tai niitä olisi vähän. Niitä kyllä kertyy sitä mukaan kun pidät mainoksia päällä.
11. Mainoksen teksti
Sitten mainoksen tekstiin eli copyyn. Laitoin tämän kirjoituksen alkupäähän esimerkkejä omista mainoksistamme. Saat niistä esimerkkiä siitä, mikä voi toimia. Huomaat niistä, että harvoin puhumme suoraan tuotteesta vaan teksti vetoaa asiakkaan ongelmiin ja unelmiin.
Valitse kohtaan yksi url-osoite, mihin ohjaat asiakkaan. Mainoksilla kannattaa ohjata ihmiset aina omalle laskeutumis – tai myyntisivulle. Eli sivulle, missä ei ole mitään muuta kuin se YKSI asia, minkä asiakkaan haluat tekevän.
Seuraavaksi kehitä vetoava otsikko, joka herättää asiakkaan kiinnostuksen mainoksessa olevan kuvan ohella. Ja kolmas vaihe on kirjoittaa lyhyt tarina tai kuvaus.
12. Esikatselu
Kun mainoksen copy alkaa olemaan valmis niin kannattaa tarkistaa, että se näyttää hyvältä kaikissa laitteissa, joissa mainostat. Kannattaa huomata, että mobiiliin ja ennen kaikkea Instagramiin ja Audience Networkkiin mahtuu hyvin paljon vähemmän sisältöä kuin pöytäkoneen mainoksiin.
13. Mainoksen julkaisu
Hyvä, sitten alkaa olla valmis julkaisua varten. Voit ennen julkaisua klikata esikatselua ja kerrata, että kaikki on kunnossa. Ja jos siltä näyttää niin sitten julkaiset mainokset klikkaamalla “Tilaa”.
Tämän jälkeen Facebook tarkistaa onko mainos asiallinen ja mainossääntöjen mukainen. Jos kaikki menee hyvin, mainos lähtee pyörimään. Tässä menee vaihdellen 5 minuuttia – 5 tuntia. Tästä syystä kannattaa mainoskampanjat tehdä hyvissä ajoissa ennakkoon, jos se pitää julkaista tiettynä päivänä tiettyyn aikaan.
Ja tämän jälkeen ryhdyt seuraamaan mainonnan tuloksia. Siitä kirjoituksen lopussa.
Kuinka luot mainoksen, joka kerää klikkejä, kommentteja ja tykkäyksiä
- Kohdistetu järkevästi. Mainoksen kohderyhmän pitää olla hyvin valittu suhteessa siihen mitä haluat mainostaa.
- Vetoaa asiakkaan tarpeisiin, ongelmiin tai toiveisiin. Mainoksen copyn . Hyvin kirjoitettu copy herättää asiakkaissa mielenkiintoa niin paljon, että sitä tykätään, kommentoidaan ja jaetaan eteenpäin. Hyvä markkinointi jopa kerää kiitosta asiakkailta ja aktivoi asiakkaita puhumaan puolestasi.
- Saa ihmisen klikkaamaan. Mainoksen pitää tarjota jotain niin houkuttelevaa, että asiakas haluaa klikata sitä ja tutustua tarjontaasi.
Kuinka seuraat mainonnan tuloksia
Tässä kohdassa käyn lyhyesti läpi kuinka mainoksien tehokkuutta seurataan. Facebook tarjoaa siihen paljon mahdollisuuksia ja eri lukuja, jotka ovat kuitenkin ovelasti piilotettu.
1. Mainosten hallinta
Ensimmäiseksi palaa takaisin mainosten hallintaan. Siellä näkyy listassa kaikki mainoskampanjasi. Tässä esimerkissä kampanjoita ei ole, mutta se ei meitä hidasta lainkaan.
Kampanjan nimen vierestä alkaa löytyä erilaisia mittareita. Facebook antaa lähtökohtaisesti hyvin vähän mitään hyödyllistä tähän mittaristoon. Sen takia kannattaa mennä “Sarakkeet” – valikkoon ja klikata sieltä “Mukauta sarakkeita”. Täältä löydät kaiken mitä Facebookilla on tarjota.
2. Seurannan muokkaaminen
Voit selata listaa alaspäin ja valita haluamasi mittarit. Lopuksi ruksitat sivun vasemmasta alalaidasta “Tallenna esiasetuksena” ja saat vakionäkymäksi oman mittaristosi. Tuossa kuvan esimerkissä muutamia mittareita, jotka kiinnostavat minua.
Seuraava kirjoitus
Varmista, että saat seuraavan kirjoituksen sähköpostiisi heti kun se julkaistaan.
Mitä teet seuraavaksi
1. Jos sinulla on kysymyksiä, jätä kommentti.
Jos sinulla on kysymyksiä kirjoituksesta, jätä kirjoituksen alle kommentti. Tai lähetä minulle sähköpostia joona@valmentaja-akatemia.fi.
2. Jaa kirjoitus eteenpäin.
Auta meitä ja jaa kirjoitusta eteenpäin Facebookissa, Twitterissä tai Linkedinissä. Kiitos!